Rahoitusriski voidaan jakaa jälleenrahoitusriskiin ja maksuvalmiusriskiin. Edellistä mitataan yleisesti sillä, kuinka paljon uudelleenrahoitettavaa valtiolla on esimerkiksi vuoden aikana. Rahoitusriskiin vaikuttavat silti muutkin seikat, erityisesti riittävistä ja laajoista varainhankintalähteistä huolehtiminen. Jälkimmäisellä tarkoitetaan lyhytaikaiseen maksuvalmiuteen liittyviä riskejä eli käytännössä sitä, kuinka paljon valtiolla on rahoitettavaa lyhyellä aikavälillä verrattuna sen likvideihin sijoitusvaroihin ja varainhankintakykyyn.
Valtiokonttori hallitsee jälleenrahoitusriskiä ennen kaikkea pyrkimällä välttämään suuria lainojen takaisinmaksun erääntymiskeskittymiä. Tälle on asetettu rajoitteita ohjeistuksessa. Jälleenrahoitusriskiä voidaan vähentää myös hajauttamalla varainhankintaa instrumenteittain, sijoittajatyypeittäin ja maantieteellisesti. Tämä vähentää yksittäisiin rahoituslähteisiin liittyviä riskejä sekä parantaa lainojen likviditeettiä ja houkuttelevuutta sijoittajille.
Maksuvalmiusriskiä Valtiokonttori hallitsee pitämällä aina riittävän suurta kassapuskuria. Puskuria kasvatetaan jos rahoituksen saatavuuteen nähdään liittyvän kasvavaa epävarmuutta. Esimerkiksi koronakriisissä kassan kokoa kasvatettiin merkittävästi. Maksuvalmiutta voidaan lyhytaikaisen varainhankinnan avulla tyypillisesti nostaa nopeasti, koska siihen kohdistuu merkittävästi kysyntää myös kriisiaikoina.
Maksuvalmiusriskin hallinta perustuu koko valtiosektorin kattavaan kassaennustejärjestelmään. Käytännössä maksuvalmiutta turvataan sijoittamalla kassavarat tyypillisesti vakuudellisiin tai luottoriskittömiin sekä likvideihin instrumentteihin. Toistaiseksi valtio on voinut tallettaa varoja myös lyhytaikaisesti Suomen Pankkiin.